Tähän puolukkahillo reseptiin tarvitset vain puolukoita ja tavallista sokeria. Tämä onkin varsinainen pikahillo, joka valmistuu 10-15 minuutissa. Saat helposti ja edullisesti lisukkeen esimerkiksi itse tehdyille lihapullille. Toki sinun täytyy malttaa odottaa että hillo jäähtyy ennen tarjoilua.

Vinkit
Hillon pintaan voi keitettäessä muodostua vaahtoa, kuori se pois niin saat kirkkaan hillon.
Hillo saavuttaa kiinteämmän rakenteensa vasta seuraavana päivänä kyn se on jähmettynyt jääkaapissa.
Kuvaohje

- Hilloon tulee puolukoita, pieni määrä vettä sekä sokeria. Puolukoissa on luonnostaan pektiiniä, mikä saa hillon hieman jähmettymään. Hyytelömäisempää hilloa saat käyttämällä hillosokeria.

- Laita marjat ja vesi kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi.

- Lisää sokeri, kun marjat alkavat hieman pehmentyä ja vapauttaa nestettä. Sekoita, kunnes sokeri on täysin liuennut. Anna kiehua keskilämmöllä välillä sekoitellen 10-15 minuuttia. Seos paksunee hieman. Kuori pinnalle muodostunut vaahto.

- Siirrä kuuma hillo puhtaaseen purkkiin. Määrästä tulee pari pienempää kuvassa näkyvää purkkia tai yksi hieman isompi purkillinen. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä sen jälkeen jääkaappiin.
Kuinka saada pitkään säilyvä hillo?
- Puhtaat astiat: Säilyvyyteen vaikuttaa eniten purkkien sterilointi. Käytä puhtaita ja steriloituja lasipurkkeja. Astioiden tulee olla tiiviisti suljettavia. Ennen hillon laittamista astioihin, kuumenna lasipurkkeja uunissa 125 asteessa noin 20 minuuttia tai voit upottaa ne kiehuvaan veteen.
- Kiehauta hillo: Hillon kiehauttaminen on tärkeää jotta hyytelöitymispiste saavutetaan.
- Täytä purkit oikein: Kaada kuuma hillo kuumiin, steriileihin purkkeihin. Jätä hieman tilaa purkin yläreunaan, jotta ilma pääsee poistumaan ja estää purkin rikkoutumisen.
- Sulje tiiviisti: Pyyhi purkkien reunat puhtaiksi ja sulje ne tiiviisti. Käännä purkit ylösalaisin jäähtymisen ajaksi, jotta kansi tiivistyy kunnolla.
- Jäähdytä ja säilytä viileässä: Anna purkkien jäähtyä huoneenlämpöisiksi ennen kuin siirrät ne viileään ja pimeään säilytystilaan. Paras säilyvyys on jääkaapissa.
- Tarkkaile: Tarkista ajoittain purkkeja. Jos huomaat pinnassa hometta, tai muita merkkejä pilaantumisesta, älä käytä hilloa.

Mihin puolukkahillo sopii?
- Lihapullat ja muusi
- Kaalikääryleet
- Maksapihvit
- Maksalaatikko
- Poronkäristys
- Makaronilaatikko
- Puurot
- Pinaattiletut
- Nokkosletut
- Pannukakku

Puolukkahillo pakastepuolukoista
Helppo hillo joka valmistuu puolukoista ja tavallisesta sokerista.
Ainesosat
- 300 g pakastepuolukoita
- 1,5 dl sokeria
- 3 rkl vettä
Ohjeet
- Kaada pakastepuolukat pieneen kattilaan ja anna sulaa hetki.
- Lisää vesi ja kuumenna seos kiehuvaksi. Lisää sokeri, kun marjat alkavat hieman pehmentyä. Sekoita, kunnes sokeri on täysin liuennut.
- Anna kiehua keskilämmöllä välillä sekoitellen 10-15 minuuttia. Puolukat hajoavat ja seos paksunee hieman.
- Hillon kiehuessa pinnalle voi muodostua vaahtoa. Kuori tämä pois lusikalla saadaksesi kirkkaamman hillon.
- Siirrä kuuma hillo puhtaaseen tai steriloituun purkkiin. Sulje kannella, käännä purkki ylösalaisin ja anna jäähtyä ensiksi huoneenlämmössä. Siirrä sen jälkeen jääkaappiin jossa säilytät hillon. Hillo paksunee kylmässä.
Vinkit ja Huomiot
Lasipurkin/purkit voit steriloida kiehuvassa vedessä tai kuumentamalla uunissa 125 asteessa noin 20 minuuttia.
Sterilointi vaikuttaa hillon säilyvyyteen. Myös tiskikonepuhdas purkki riittää mikäli syöt hillon parissa viikossa. Ota hilloa purkista aina puhtaalla lusikalla.
Ravintosisältö
Serving: 1annosKalorit: 71kcalHiilihydraatit: 15.5gProteiini: 0.2gKuitu: 0.9gSokeri: 12.8g
Kokeilitko reseptiä?Kerro miltä maistui!
Jätä kommentti