Tätä maukasta voileipäkakkua ei uskoisi vegaaniseksi. Maistuu kuin lohivoileipäkakulta. Täydellinen vaihtoehto maito- tai kala allergisille. Saat tästä myös gluteenittoman käyttämällä gluteenitonta leipää.
Tämän voileipäkakun täytteenä on vegaaninen skagentäyte, jossa on savutofua sekä porkkalaa eli porkkanalohta.

Voileipäkakun historia
Voileipäkakun alkuperä on Ruotsissa, mutta resepti ja variaatiot ovat yleisiä koko pohjoisessa. Ensimmäiset reseptit löytyvät ruotsalaisista keittokirjoista 1903. 40-luvulla voileipäkakun idea yleistyi ja reseptejä löytyi useammista keittokirjoista.
Alussa kakut olivat pyöreitä. Ne olivat täytetty voilla, maksapateella, sulatejuustolla, keitetyillä kananmunilla, anjoviksella tai lohella ja koristeltu kasviksilla, kananmunilla ja lohella.
Voileipäkakun päivää vietetään 13 marraskuuta ruotsissa, tämä on Gunnar Sjödahlin syntymäpäivä. Hän oli kondiittori, joka teki voileipäkakun kuuluisaksi omalla reseptillään 1965.

Näin teet voileipäkakun
Jotta voit tehdä kakun tee ensiksi täytteet.
Tee jo mieluiten edellisenä iltana porkkalaa. Tai vähintään paria tuntia ennen kakun täyttämistä.
Tähän kakkuun tarvitset myös 1 annoksen vegaanista Skagenia. Katso tarkat ohjeet Skagen reseptistä.
Jos haluat käyttää cashew majoneesia, niin tee se tällä reseptillä.
- Tarvitset 12 paahtoleipäviipaletta. Leikkaa paahtoleivästä reunat pois.
- Valitse alusta jolle haluat kasata kakkusi, voi olla hyvä suojata alusta leivinpaperilla.
- Lado 3 leipäpalaa vierekkäin ja kostuta kasvimaidolla tai kasvisliemellä. Pullasuti on kätevä tähän.
- Levitä skagentahnaa tasaisesti ensimmäiselle kerrokselle. Lado sen päälle 3 leipäviipaletta ja kostuta ne.
- Keskimmäiseen kerrokseen tulee ohuelti tuorejuustoa tai majoneesia sekä porkkalahakkelusta.
- Kolmanteen kerrokseen tulee taas skagenia. Sen päälle tulevia 3:a leipäpalaa ei kostuteta.
- Katso, että kakun reunat ovat tasaiset, voit tarvittaessa leikata niitä terävällä veitsellä.
- Levitä tuorejuustoa tasaisesti reunoille.
- Hauskin osuus jäljellä! Koristelu. Anna mielikuvituksen lentää ja koristele mieleiseksi. Tuoreista yrteistä persilja säilyttää hyvin muotonsa, sekä herneenversot. Tee porkkalasta ruusuja tai laita porkkalasiivuja vaikka siksakin muotoon. Sitruuna , kurkkusiivut ja caviart sopivat myös koristeluun. Jos haluat perinteisen näköisen kakun niin voit myös laittaa reunoille raastettua vegejuustoa.



Kokeile myös

Vegaaninen voileipäkakku
Ainesosat
- 12 kpl paahtoleipäpalaa isoja
- 0,5-1 dl kasvimaitoa tai kasvislientä
- ½ annos porkkalaa, ks oma resepti
- 0,5 dl majoneesi tai tuorejuusto
Skagenröra
- 1,5 dl majoneesia
- ½ punasipuli
- 100 g savutofu
- 0,5 dl tillihakkelusta
- 1 rkl sitruunamehu valinnainen
- 0,5 tl sitruunapippuria ja suolaa tai mustapippuri
- ½ prk merileväkaviaaria
Koristeluun
- 300 g tuorejuustoa vegaanista tai tavallista riippuen ruokavaliostasi
- ⅓ kurkku viipaleiksi
- 1 puntti yrttejä, valitse mieleinen esim persilja tai herneenverso
- ½ prk merileväkaviaaria
- 1 sitruuna, leikkaa puolet viipaleiksi.
- 10 leveää palaa porkkalaa ruusuiksi.
Ohjeet
- Tee porkkala edellisenä päivänä tai väh 2 tuntia ennen kakun kasaamista.
- Tee skagentäyte: Leikkaa sipuli pieneksi, tee tofusta kuutioita, leikkaa tilli pieniksi paloiksi. Lopuksi sekoita ainekset keskenään. Jos sinulla on sitruuna voit puristaa puolikkaasta hieman sitruunamehua sekaan.
- Ota esille tarjoilualusta jolle kasaat voileipäkakun, haluat ehkä leikata sen alle voileipäkakun kokoisen leivinpaperipalan.
- Leikkaa paahtoleipäpaloista reunat pois. Yritä säilyttää palat samankokoisina ja tasaisina.
- Lado 3 leipäpalaa vierekkäin, kostuta niitä hieman kasvimaidolla, pullasuti on hyvä apu tähän. Levitä päälle puolet skagentäytteestä.
- Kostuta seuraavat kolme leipäpalaa, levitä niiden päälle vegaanista majoneesia tai tuorejuustoa sekä porkkalahakkelusta tasaisesti.
- Seuraavan kerroksen päälle tulee loput skagentäytteestä. Laita sen päälle viimeiset 3 palaa leipää, älä kostuta ylintä kerrosta.
- Leikkaa tarvittaessa kakun reunoja tasaiseksi terävällä veitsellä. Mikäli kakku syödään vasta seuraavana päivänä, sen voi koristella silloin.
- Koristelu: Levitä reunoille ja päälle tuorejuustoa. Kierrä porkkalasta ruusuja, laita loppu merileväkaviaari nokareiksi, koristele ohuilla kurkku tai sitruunaviipaleilla. Persilja säilyttää hyvin muotonsa sekä herneenversot. Voit myös käyttää lopun tillin koristeluun jos sitä jäi, mutta se nuupahtaa heti.

Nimetön
Tästä tuli niin superhyvä! Eikä uskoisi vegaaniksi!
Leena
Todella hyvä kakku! Skagentäyte on taivaallista, etenkin Tofumoonin savutofulla, jossa on ihanan voimakas savustus. Huijasin tällä sekasyöjiä, jotka eivät olleet uskoa, että kakku on vegaaninen.