Herkullinen mansikkakiisseli on perinteinen herkku välipalana, jälkiruokana tai puuron kanssa syötäväksi. Kiisselin voi syödä kokonaisilla marjoilla tai sileänä versiona soseutettuna.

Historiaa
Kiisseli on peräisin Venäjältä. Se on suosittu myös entisissä itäblokin maissa. Nimeltään se on myös hyvin vastaava; kissel, kisiel, kiselis.
Kiisseli on suurustettu makea marjakeitto. Perinteisimpiä kiisselimakuja on mansikka, rapareri, mustikka ja eri sekamarjakiisselit. Kiisseleitä voi toki tehdä myös hedelmistä. Suosittu herkku on esimerkiksi sekametelisoppa, joka on valmistettu kuivatuista hedelmistä. Samaan tapaan myös kuivatuista luumuista voi tehdä luumukiisseliä, joka sopii erityisesti riisipuuron kaveriksi.
Kiisseliä voi myös tehdä maitopohjaisena, eli maitokiisselin. Maitokiisseliin sopii suurusteeksi parhaiten maissitärkkelys.
Ainekset

- Vesi- voit myös käyttää mehua
- Pakastemansikat. 500 g pakastemansikoita on noin puoli litraa pilkottuja tai litra jos ne on pakastettuna kokonaisina marjoina.
- Perunajauho, eli perunatärkkelys. Voit korvata myös maissitärkkelyksellä
- Sokeri-sokerin sijaan voi käyttää makeutusainetta
Yllä perusainekset. Lisämakua saat lisäämällä esimerkiksi vaniljasokeria tai vaniljatangon kiisseliin. Sen voi myös maustaa esimerkiksi kardemummalla, mutta pidä huoli että se ei ole kovin suurirakeista vaan jauhemaista.
Appelsiininkuori, tai pieni loraus sitruunamehua sopii myös erinomaisesti mansikkakiisseliin.
Jos haluat tehdä sokerittoman kiisselin voit makeuttaa sen esimerkiksi stevialla. Kannattaa kurkata *matsmartin tarjoukset makeutusaineissa, esimerkiksi Nick´s steviatipat ovat mukavia. Toinen hyvä vaihtoehto on Sweet like sugar stevia-erytritoli sekoitus.
Miten tehdä mansikkakiisseli

- Anna mansikoiden sulaa sen verran että saat ne kolauteltua irtonaisiksi. Lisää kattilaan kohmeiset mansikat, sokeri ja vesi.

- Kuumenna kunnes seos kiehuu.

- Nosta kattila liedeltä. Sekoita perunajauhot kylmään veteen. Kaada seos norona mansikoiden joukkoon samalla sekoittaen.

- Nosta kattila takaisin liedellä ja sekoittele kevyesti kunnes seos kiehahtaa, eri pulpahtelee pinnalla. Tunnet kuinka kiisseli on sakeutunut. Kaada jäähtymään kulhoon ja ripottele päälle sokeria.
Vinkkejä
Älä sekoita kiisseliä liikaa perunajauhosuurusteen lisäämisen jälkeen. Perunassa on liisterimäistä ainesosaa ja kiisselistä voi tulla venyvää jos vatkailet sitä paljon. Mikäli et pidä perunajauholla tehdyn kiisselin koostumuksesta tee se maissitärkkelykseen.
Jäähtyessä kiisselin pinnalle muodostuu usein kuori. Kiisselikulhon peittäminen kelmulla tai sokerin ripottelu kiisselin pintaan estää kuorettumista. Sokeri liukenee kiisselin pintaan ja sitoo vettä.
Tarjoilu
Voit säädellä kiiselin paksuutta perunajauhojen määrällä. Vähemmän tärkkelystä niin saat juoksevampaa juotavaa kiisseliä ja enemmän tärkkelystä niin saat lusikoitavaa kiisseliä.
Kiisselin voi hyvin tarjota jälkiruokana. Sen kanssa sopii vatkattu kermavaahto. Kermavaahto kannattaa maustaa hievenellä sokeria sekä vaniljasokeria. Kermavaahtoon sopii hyvin myös appelsiinin tai sitruunankuori jolloin saa lisää maku ulottuvuuksia. Tämän sileän jälkiruoan päälle kannattaa vielä ritotella keksimuruja niin saa myös hieman purutuntumaa.
Kiisseleitä syödään myös perinteisesti puurojen kanssa. Itse pidän eniten sileästä soseutetusta kiisselistä puuron kaverina. Voit hyvin soseuttaa jäähtyneen mansikkakiisselin sauvasekoittimella.
Mansikkakiisseli maistuu erityisen hyvälle maitopohjaisen riisi- tai mannapuuron kanssa.
Sileä paksu kiisseli on myös kaveri vaniljajäätelölle, mutta vielä parempi kaveri on mansikkamelba.
Säilyvyys ja säilytys
Kiisseli säilyy huoneenlämmössä vuorokauden. Jääkaapissa kiisseli säilyy 3-4 päivää. Kiisselin päällä kannattaa pitää esimerkiksi tuorekelmua, joka estää kuoren muodostumista sekä, että jääkaapin makuja tarttuisi kiisseliin.
Kiisseliä ei kannata pakastaa.

Usein kysytyt kysymykset
Jälkiruokana syötynä kiisselin kanssa tarjotaan vispattua kermavaahtoa. Mansikkakiisseli sopii myös erityisen hyvin maitopuurojen kaveriksi kuten mannapuuroon ja riisipuuroon.
Mansikkakiisselissä on esimerkiksi C-vitamiinia, folaattia, kuitua,kaliumia ja magnesiumia. Sokeri on epäterveellisin ainesosa kiisselissä, mutta sen voit korvata esimerkiksi stevialla saadaksesi vähäkalorisen ja terveellisemmän kiisselin.
Suurus paakkuuntuu jos lisäät sen kerralla sekoittamatta. Lisää suurus ohuena norona samalla sekoittaen kiisseliä.
Voit käyttää ulkomaisia mansikoita sillä kiisseliä keitetään. Ulkomaisia marjoja suositellaan keittämään vähintään 2 minuutin ajan.
Reseptivinkkejä

Mansikkakiisseli
Ainesosat
- 500 g pakastemansikoita ( n½l leikattuja, 1l kokonaisia)
- 6 dl vettä
- 1,5 dl sokeria
Suurus
- 1 dl vettä
- 4 rkl perunajauhoja
Ohjeet
- Anna mansikoiden sulaa sen verran että saat ne kolauteltua erilleen pussista/rasiasta.
- Lisää kattilaan kohmeiset mansikat, sokeri ja vesi. Kuumenna kunnes seos kiehuu. Nosta liedeltä hetkeksi.
- Sekoita perunajauhot yhteen desilitraan kylmää vettä. Kaada seos norona mansikoiden joukkoon samalla sekoittaen.
- Nosta kattila takaisin liedellä ja sekoittele kevyesti kunnes seos kiehahtaa, eli pulpahtelee pinnalla. Tunnet kuinka kiisseli on sakeutunut.
- Kaada jäähtymään tarjoilukulhoon ja ripottele pinnalle sokeria kuoren muodostumisen ehkäisemiseksi.
Isomummo vuodesta 1948
Ei mansikoita tarvitse keittää jos luomu tai omasta maasta . Keittää vain mehun ja suurustaa ja lisää sulaneet mansikat, näin mansikoiden vitamiinit säilyvät.
Cecilia Hoikka
Näin se on! Suomalaisia mansikoita voi huoletta käyttää keittämättä. Yleensähän ne huuhdellaan oston jälkeen. Yllä oleva resepti onkin niille jotka eivät ehdi odotella mansikoiden sulattelua-eli pikakiisseli. Mikäli mansikat ovat pilkottuina pieniin palasiin jo pakkaseen laitettaessa voi ne laittaa kohmeisina suurustettuun mansikkamehuun. Kokonaisena pakastetut isot mansikat taas, jos lisää kiisselipohjaan niin vetistävät sen ikävästi sulaessaan. Tuoreissa mansikoissa reseptin määrässä on 228 mg C-vitamiinia. Keitetyissä mansikoissa se hupenee noin puolella. Yhdessä annoksessa kyseistä kiisseliä on siis 27 mg C-vitamiinia (suositeltu pv määrä väh 75mg)