Täydellisen karamellinen pohja ja sitruunainen pehmeä täyte. Tuoreet marjat sopivat kakun kanssa kuin nenä päähän.
Gluteeniton juustokakku on yhtä helppo tehdä kuin tavallinen. Paista juustokakku edellisenä päivänä sillä se tarvitsee muutaman tunnin lepoajan jääkaapissa.

Ainekset
- Gluteenittomat keksit esimerkiksi piparit
- Voi
- Sitruunatuorejuusto
- Ranskankerma
- Kananmuna
- Sokeri
- Vaniljasokeri
- Maizena (voi jättää myös pois)
Kuvan kakussa käytetty Semperin pipareita sillä niitä löytyy melkeinpä kaikista kaupoista.
Tarvikkeet
Tähän kakkuun tarvitset irtopohja vuoan. Paras on *reunuksellisella pohjalla varustettu niin rasva ei valu pohjasta.
Käytin 16 cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa. Jos teet 14 cm vuokaan kakusta tulee hieman korkeampi. Jos sinulla on isompi vuoka, siitä tulee matalampi.

Ohje
- Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
- Laita keksit pakastepussin sisään ja rullaa kaulimella hienoksi jauhoksi. Voit myös tehdä keksimurun monitoimikoneessa. Käytä tarpeeksi kestävää pussia kuten minigrippiä.


- Sulata voi ja sekoita se keksijauhon sekaan.
- Taputtele pohjaseos irtopohjavuoan reunoille ja pohjalle esimerkiksi lasia apuna käyttäen. Keksimurun pitää olla todella tiiviisti paineltu sivuille ja pohjalle. Siirrä se jääkaappiin/pakkaseen odottamaan.


- Vatkaa tuorejuusto ja sokeri notkeaksi, lisää siihen ranskankerma. Vatkaa munat yksitellen sekaan. Lisää lopuksi maizena vatkaten.
- Kaada seos vuokaan. Paista uunin alaosassa 175 asteessa 40 minuuttia. Laita uuni pois päältä ja jätä kakku uuniin loppulämmölle noin puoleksi tunniksi. Jäähdytä vielä huoneenlämmössä. Siirrä se jäähtyneenä jääkaappiin. Pidä jääkaapissa vähintään 8 h. Kakku on tytisevä uunista oton jälkeen, se hyytyy lopulliseen muotoonsa jääkaapissa.
- Koristele tuoreilla marjoilla tai siivilöidyn marjasoseen kera.


Muunnokset
Voit creme fraichen sijaan käyttää rahkaa. Maustetut rahkat sopivat hyvin kakkuun. Maustetun tuorejuuston voi vaihtaa tavalliseen tuorejuustoon jos käytät makurahkaa. Katso idea tästä pienen irish cream juustokakun ohjeesta. Tuorejuustoja myydään myös esimerkiksi vaniljan, appelsiinin ja kinuskin makuisena, kaikki sopivat kakkuun.
Maizenan voi korvata perunajauhoilla.
Jos teet kakun 20 cm vuokaan lisää tuorejuuston määrää 1 paketillisella, muita mittasuhteita ei tarvitse muokata. Mikäli haluat että keksimuru riittää myös reilusti reunoille voit käyttää 200 grammaa keksejä.

Minkä kanssa tarjota?
Amerikkalaisen juustokakun kanssa sopii mansikka- tai vadelma melba. Voit esimerkiksi muusata mansikoita tehosekoittimella ja puristaa sen siivilän läpi niin saat silkkisen koostumuksen.
Tuoreet mansikat, vadelmat ja mustikat sopivat kaveriksi. Tässä kakussa koristeena myös snack sitruunaa joka on makeampaa kuin tavallinen.
Juustokakun halkeaminen
Tämä on asia mitä moni varmasti miettii. Parhaiten vältät halkeamisen jos teet kakun huoneenlämpöisistä tuotteista, eli annat munien ja maitotuotteiden olla hetken huoneenlämmössä. Itse leivoin kakun kylmistä tuotteista ja tuli yksi aivan pieni halkeama, se tuskin maailmaa kaataa ja sen voi koristella piiloon.
Äkilliset lämpötilanmuutokset saavat kakun halkeamaan. Mikäli esimerkiksi siirrät kakun jääkaappiin suoraan kuumana. Maizena tai perunajauhon pitäisi hieman estää myös halkeamista ja tasapainottaa sisällön koostumusta. Olen onnistunut monessa juustokakussa ilman tärkkelyksen lisäämistä, eli jos sinulta puutuu se kotoa se ei haittaa.
Säilytys ja säilyvyys
Säilytä jääkaapissa peitettynä jotta kakku ei ime makuja itseensä. Kakku säilyy n 4 päivää. Koristelu kannattaa tehdä ennen tarjoilua. Mikäli säilytät kakkua koristeiden kanssa voit laittaa marjojen päälle liivatetta niin ne näyttävät freesiltä pidempään.
Muita herkkureseptejä
- Irish cream juustokakku
- Vadelma-kinuskikakku (pohjan voi leipoa gluteenittomasta jauhoseoksesta)
- Pieni mansikkakakku (ohjeet mysö glut versioon)
- Mämmikakku
- Gluteenittomat uunidonitsit

Gluteeniton juustokakku
Ainesosat
- 150 g gluteenittomia keksejä, esim piparkakkuja
- 50 g voita
- 400 g 2 pkt sitruunatuorejuustoa
- 200 g ranskankerma
- 1 dl sokeria
- 3 kpl kananmunia
- 1 rkl maizenaa
Ohjeet
- Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
- Laita keksit pakastepussin sisään ja rullaa kaulimella hienoksi jauhoksi. Voit myös tehdä keksimurun monitoimikoneessa. Sulata voi ja sekoita se keksijauhon sekaan.
- Taputtele pohjaseos irtopohjavuoan reunoille ja pohjalle esimerkiksi lasia apuna käyttäen. Keksimurun pitää olla todella tiiviisti paineltu sivuille ja pohjalle. Siirrä se jääkaappiin/pakkaseen odottamaan.
- Vatkaa tuorejuusto ja sokeri notkeaksi, lisää siihen ranskankerma. Vatkaa munat yksitellen sekaan. Lisää lopuksi maizena vatkaten.
- Kaada seos vuokaan. Paista uunin alaosassa 175 asteessa 40 minuuttia. Laita uuni pois päältä ja jätä kakku uuniin loppulämmölle. Siirrä se jäähtyneenä jääkaappiin. Juustokakku syödään jäähtyneenä, pidä sitä jääkaapissa vähintään 8 h.
- Koristele tuoreilla marjoilla tai siivilöidyn marjasoseen kera.
Jätä kommentti