Marinoimalla sipulin saat pistävän ja voimakkaan maun pois. Marinoidut punasipulit sopivat lisukkeeksi ja täytteeksi moneen ruokaan.
Tämä on todella nopea resepti, menee vain 5-10 minuuttia valmisteluissa, mutta itse marinointiin 1-2 tuntia. Sipulit värjäytyvät kauniin punaisiksi kauttaaltaan kun saavat marinoitua liemessä jonkun aikaa.
Kokeile myös pikkelöityä punakaalia.

Ainekset marinoituun sipuliin
- Sipuli. Punasipuli on yleisimmin käytetty ja kauniin värinen reseptissä. Voit myös käyttää keltasipulia tai salottisipulia.
- Etikka. Itse pidän omenaviinietikasta. Voit hyvin myös käyttää valko- tai punaviinietikkaa. Myös riisiviinietikka sopii, mutta siinä on vähän makeutusta itsessään niin voit vähentää sokerin määrää.
- Vesi. Vesi miedontaa etikan makua. Vettä käytetään yleensä 1:1 suhteessa etikkaan.
- Makeutus. Makeutuksena voit käyttää sokeria, hunajaa, vaahterasiirappia, kookossokeria tai vaikka karppisokeria tehdäksesi ihan sokerittoman version. Itse laitan yleensä vain 1 rkl makeutusta, mutta tee oman maun mukaan, joissakin resepteissä on jopa 1 dl sokeria, mutta silloin mielestäni sipulista tulee aivan liian makeaa.
- Mausteet. Voit laittaa myös mausteita halutessasi sipulin sekaan. Tähän sopii pippurit, inkivääri, chili, valkosipuli sekä erilaiset yrtit. Tuoreet yrtit kylläkin vähentää säilyvyysaikaa purkissa. Sinapinsiemenet tuovat myös hieman pikanttia makua. Kokeile ihmeessä myös appelsiinikuoriraasteen kera sekä hieman appelsiinimehua.
Kuinka teet ilman etikkaa
Jos sinulla ei ole tavallista etikkaa laita etikan sijaan suhteessa 1:1 tummaa tai vaaleaa balsamicoa ja vettä. Myös balsamietikkasiirappia voit käyttää marinoimiseen. Tällöin sinun ei tarvitse oikeastaan lisätä sokeriakaan, koska balsamiviinietikka on redusoitu siirappimaiseksi makeaksi kastikkeeksi.
Minkä kanssa marinoitu punasipuli sopii?
- Hot dogit
- Tacot
- Hampurilaiset
- Salaattibowlit
- Silli ja peruna
- Meksikolaiset ruoat
- Täytetty voileipä
- Pizza

Säilyvyys
Tämä on pikamarinointiresepti, eli sipulit eivät säily kuten säilyke, koska purkkeja ei ole desinfioitu ja ilmatiivistetty. Säilytä sipuleita kannellisessa rasiassa, suosittelen lasista purkkia. Resepti ei sovellu pakastamiseen.
Marinoidut punasipulit säilyvät max 2 viikkoa jääkaapissa. Paras säilyvyys on kun sipuliviipaleet ovat liemen sisällä, eli kokonaan peittyneenä. Jos liemi ei riitä niin lisää 1:1 suhteessa etikkaa ja vettä.

Perusresepti marinoidulle punasipulille
Ainesosat
- 2 kpl pientä/keskikokoista punasipulia
- 1 dl omenaviinietikkaa tai valko-/punaviinietikkaa
- 2 rkl sokeria
- 1 tl suolaa
- 1 dl vettä
Ohjeet
- Kuori sipulit ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
- Lämmitä kattilassa vesi, etikka, sokeri suola sekä mausteet niin että sokeri sulaa.
- Laita sipulit kannelliseen lasipurkkiin ja kaada seos sipuleiden päälle.
Jätä kommentti