Kaupallinen yhteistyö Rakennusapteekin kanssa.
Ohjeet kuinka teet kuvaustaustoja ruokakuville tai tuotekuville. Tausta on hyvin tärkeä tuotekuville. Taustalla saa luotua eri tunnelmia kuville sekä luotua ja vahvistettua myös brändin ilmettä. Ohjeet sopivat myös edullisten sisustustaulujen tekoon.
Ruokakuville vaalea tausta luo pirteää ja valoisaa tunnelmaa kun taas tummalla taustalla voit tehdä ns dark food kuvauksia.

Tähän asti olen käyttänyt ohuita vinyylitaustoja jotka on helppo säilyttää ja niistä on helppo pyyhkiä tahroja. Vinyylitaustani alkoivat kuitenkin jo kärsiä ja rullautua reunoista sekä onnistuin tähtisadetikulla polttamaan yhden. Maalatuilla taustoilla saat juuri oman näköiset taustat.
Mikä pohja valita kuvaustaustalle
- MDF-levy
- Vanerilevy
- ODF-levy
- Kovalevy
- Kuitulevy
- Paksu kangas
Itse valitsin MDF levyn eli puukuitulevyn päätaustoikseni. Kooltaan 800x1200 mm. Tein siis hieman isompia kuvaustaustoja. Normaalisti koko ruokakuvaustaustoissa on 60x90 cm. Tämä on aivan riittävä. Valitsin kuitenkin olla leikkaamatta levyt sillä, kun ne on pystyasennossa niistä saa samalla hyvän taustaseinän kuvalle pöytää vasten nojatessaan, eli samoja levyjä voin käyttää pöydän päällä ja ne myös pysyvät pystyssä taustana.
MDF-levy on kätevä, koska se ei ole älyttömän painava. Vanerilevy on toinen hyvä vaihtoehto. Vaneri on kestävää. Se on kuitenkin hieman painavampaa, ja itselle on tärkeää että saan kätevästi nosteltua levyjä.
Itse valitsin suhteellisen ohuen MDF-levyn, 6mm. Omat levyt ostin Byggmaxista. MDF-levyjä myydään eri paksuisina rautakaupoissa.
Ostin myös testiin ohuempia kuitulevyjä ja kovalevyä testatakseni miten ne toimii. Sen näkee ehkä pidemmällä käytöllä. Yhden myös leikkasin kahtia jotta sain pari minilevyä.
Tein myös kuvaustaustan paksusta kankaasta. Tämäkin toimi oikein hyvin. Paksun Ikean kankaan päälle tuli vain pari maalikerrosta ja vahakerros.

Mikä maali valita
Ruokakuvauksessa on tärkeää että tausta on matta, ellei halua jotain erityisefektiä. Tuotekuville sopii myös matta tausta. Kiiltäviltä pinnoilta voi tulla ikäviä heijastumia. Tämä on tärkeä pitää mielessä maaleja valitessa. Eri kalkkimaalit ovat hyvä valinta kuvaustaustoihin, sillä ne ovat mattoja. Kalkkimaalit ovat toisaalta aika kalliita.
Olin iloinen kun päiväreissulla löysin ihanan Rakennusapteekin kaupan Billnäsin ruukin alueelta. Rakennusapteekki on perinteisten rakennusmateriaalien valmistaja ja tukkukauppa. Sieltä saa kaikenlaisia vinkkejä rakentamiseen, mutta jo söpö kauppa on vierailun väärti kun teet päiväreissun Billnäsin ruukille, siellä oli kaikenlaista ihanaa myös sisustamiseen.
Maali jota suositeltiin käyttötarkoitukseeni on Linus matta pellavaöljyemulsiomaali. Se on ilman vaarallisia kemikaaleja ja liuottimia eikä sisällä yhtään muoviaineita. Ainesosalista on ihanan lyhyt: pellavaöljy, vesi, selluloosa, sellakka ja luonnolliset pigmentit. Tämä on täydellinen maali juuri kuvaustaustoille
Yhden litran purkki riitti minulla useamman pohjan maalaamiseen. Nettisivujen mukaan yksi purkki riittää 10-12m2, joten sitä on hyvä pitää ohjenuorana. Maalasin 3 isoa pohjaa ja maalia jäi vielä jäljelle.
Eniten pidän siitä, että maalin pigmentti tulee mukaan pussissa, joka itse sekoitetaan maaliin. Tämä mahdollisti monen eri pigmentin käytön eri vahvuuksina ja sävyissä. Samasta valkoisesta maalipurkista sain monta sävyä. Hauska efekti tuli myös ripottelemalla pigmenttiä suoraan maalin päälle ja töpöttelemällä sienellä.
Hyvä ominaisuus maalissa on myöskin lämmönkestävyys. Teen prosessikuvia joissa lasken kuumaa hohkaavia kattiloita ja pannuja tason päälle, toki pannunalusen kanssa, mutta maali kestää tämän hyvin.
Näillä maaleilla tein valkoisen, vaaleanpunaisen, sinertävän ja vihreän taustan. Vihreään taustaan käytin myös omaa pigmenttiä.
Kuinka saada pintaan struktuuria

Ruokakuvaustaustoihin halutaan monesti saada hieman jotakin röpelöä tai struktuuria, ei kuitenkaan paljoa, jottei huomio kiinnity liikaa taustaan.
MDF levyn päälle levitin tavallista silotetta. Olin myös ostanut kevytsilotetta testiin, sillä se kuivuu paljon nopeammin ja tykkään saada asiat nopeasti valmiiksi.
Harmi kun vasta myöhemmin huomasin, että tätä Linus maalia olisi voinut myös käyttää silotteena lisäämällä hohkakivijauhetta.
Silote levitetään metalli- tai muovilastalla levyn pintaan. Erilaisilla vedoilla ja eri levyisillä lastoilla saa erilaista struktuuria pintaan.
Kevytsilote osoittautui siitä hankalaksi, että se piti notkistaa ennen levitystä. Tehtyäni muutaman pohjan sainkin mukavan rasitusvamman käden lihakseen tästä notkistushommasta. Ihan tavallinen silote oli paljon helpompaa käyttää, toki se vaatii hieman pidemmän kuivumisajan ennen päälle maalausta.
Kun silote oli kuivunut hioin röpelöiset reunat pois ennen maalausta.
Maalatun pinnan kuvioiminen
Pohjan voit myös suoraan maalata ilman silotetta. Myös maalikerroksilla ja pensselinvedoilla voit luoda pintaa.
Itse tein maalin päälle kuvioita vanhalla pitsiliinalla, lehdillä ja sienellä töpöttelemällä. Vain mielikuvitus on rajana eri kuvioille.

Ensimmäisessä kuvassa näet efektin kun maalin päälle laitetaan hieman vettä ja se imaistaan talouspaperiin, näin pohjaväri tulee näkyviin.
Näiden maalien etu oli myös vesiohennettavuudessa. Vanha pitsiliina ei myöskään mennyt maalaushommissa piloille, vaan se lähti pesemällä ihan puhtaaksi maalista.
Suojaus
Kuvaustausta tarvitsee toki päälleen myös vahan. Näin sen päältä voi pyyhkiä pois roiskeet ja ruokatahrat.
Kuvaustaustoihini valikoitui pellavaöljyvaha. Se on myrkytön ja sopii nimittäin hyvin seinämaalin päälle. Lopulle purkille löytyy myös monta käyttötarkoitusta kotoa.
Jos levität vahaa samana päivänä kuin maalasit niin vaha irrottaa maalia hieman pinnasta ja saat luotua ihanaa utupilveä pintaan.
Maalattu pinta on täysin kuiva seuraavana päivänä ja pohjat kannattaa vahata silloin, näin pintakuviot mitä olet tehnyt pysyvät pinnassa.
Ohje
Time needed: 1 day.
Kuvaustaustan teko
- Suojaa pöytä ja lattia
Käytä suojaukseen suojapaperia rullasta tai vanhoja sanomalehtipapereita.
- Ota esille tarvikkeesi
Apupöytä vierellä voi olla kätevä. Tarvitset maalin, tai maaleja sekä pigmenttiä. Sekoituspurkin maalille. Silotetta jos haluat struktuuria. Lastoja ja pensselin tai telan. Sieni ja kangaspala. Varaa myös vaha ja kangas jolla levität sen.
- Levitä silote
Luo eri kuvioita silotteen avulla. Voit levittää silotetta ohuelti koko alustalle tai vain osiin.
- Anna kuivua ja hio
Anna silotteen kuivua ja hio kevyesti.
- Levitä kerroksia
Levitä eri tummuusasteisia kerroksia/osioita pinnalle pensselillä tai telalla. Voit myös antaa kerrosten kuivua välissä. Voit myös käyttää eri värejä. Alle voit maalata vaikka hieman harmaata jos haluat että se kuultaa paikoin alta. Pintaan voit tehdä kuvioita esimerkiksi pitsiliinalla, sienellä, kankaanpalalla, risuilla ja lehdillä.
- Sekoita maalisi
Mikäli käytät pigmenttiä sekoita pieni määrä tilkkaan lämmintä vettä. Lisää sekaan maalia. Tee samasta väristä eri tummuusasteisia maaleja.
- Vahaa
Anna maalauspohjan kuivua seuraavaan päivään. Vahaa esimerkiksi pellavaöljyvahalla ja käytä levitykseen puuvillakangaspalaa.
- Käytä
Nauti työsi hedelmästä ja nyt vain kuvailemaan. Säilytä taustoja huoneenlämmössä ja kuivassa tilassa. Kosteassa ympäristössä ohuemmat taustat voivat hieman kupertua
Jätä kommentti